Koe melontaelämys Helsingin upeassa saaristossa. Melonta on hauskaa ja sopii kaikille. Lähde kanssamme rentoutumaan merelliseen luontoon!

Miksi käydä melonnan alkeiskurssi?

Tämä teksti on sinulle, joka olet kiinnostunut melonnasta ja suunnittelet lajiin tutustumista tai olet jo ehkä kokeillut lajia omatoimisesti vuokrakajakilla.

Monet meistä viettävät suurimman osan ajastaan maan kamaralla, eikä vesillä liikkuminen ole kovinkaan tuttua. Vesillä liikkuessa ollaan uudenlaisessa ympäristössä ja siellä on erinäisiä asioita, jotka  turvallisuuden kannalta on hyvä osata ottaa huomioon. Jokainen meistä voi oppia melomaan turvallisesti. Melonnan alkeiskurssin tärkeimpiä tavoitteita onkin, että kurssilaiset oppivat itsenäisiksi, turvallisuustietoisiksi melojiksi.

 

Melonnan alkeiskurssi

Melonnan alkeiskurssin jälkeen tunnet omat taitosi

Turvallisuuteen vaikuttaa ensinnäkin omat taidot ja oman taitotason tiedostaminen. Itsekseenkin meloen todennäköisesti oppii ohjaamaan kajakkia tehokkaasti, ainakin ennen pitkää.  Alkeiskurssilla puolestaan pääset ammattitaitoisen ohjaajan oppiin ja eri ohjaustekniikat tulevat tutuiksi heti alkuun. Jotkut tekniikoista saattavat päällepäin vaikuttaa yksinkertaisilta, esim. eteenpäin melonta, kaarivedot ja peräsimet, kuitenkin jokainen niistä rakentuu monista yksityiskohdista, jotka ohjaajilla on hallussa. Kurssilla saat siis hyvät eväät melontatekniikoiden jatkoharjoitteluun. Alkeiskurssilla käymme läpi melonnan perustekniikaa ja edistyneemmät melontatekniikat jäävät myöhemmille kursseille. Omien kajakinhallintataitojen kehittäminen on tärkeää, sillä haastavammissa olosuhteissa on erityisen tärkeää pystyä ohjaamaan kajakkia haluamaansa suuntaan.

 

Melonnan peruskurssi

Säätiedotus on melojan paras ystävä

Seuraava tärkeä aihe, jota melonnan alkeiskurssilla käsittelemme on sää – ja melontaolosuhteet. Sää vaikuttaa eniten melontaolosuhteisiin, etenkin Itämerellä missä ei ole merkittävää vuoroveden vaihtelua. Sade tai pilvisyys eivät haittaa melontaa. Melontaan pukeudutaan sään ja vedenlämpötilan mukaan, eli sateisella säällä vedenpitävät vaatteen tekevät melonnasta mukavaa ja pilvisellä säällä melonta voi olla miellyttävämpää kuin aurinkoisena ja kuumana päivänä, , sillä nestettä ei tarvitse juoda aivan yhtä paljon ja ihokaan ei tarvitse yhtä tarkkaa suojausta. Tuuli ja vedenlämpötila sen sijaan vaikuttavat olennaisesti melonnan turvallisuuteen ja sitä kautta reitin valintaan. Ohjaajan mukana pääset oppimaan lisää näiden olosuhteiden huomioimisesta omilla melontaretkillä.

Melontareittien suunnittelun lisäksi, vesillä liikkumisestakin tulee tutumpaa kurssin aikana. Kajakki liikkuu tuulen mukana veden pinnalla erilailla kun mihin olemme tottuneet maalla kävellessämme ja esim. väylän ylitystä odottaessa kajakki ei pysy ohjaamatta paikoillaan tuulessa tai virtaavassa vedessä. Melojan täytyy siis olla valpas ja aktiivinen myös paikoillaan ollessan, eikä paikallaan odottelu ole siksi yhtä helppoa kuin suojatien vieressä jaloillaan seisominen. Lisäksi melojan on hyvä oppia ymmärtämään miten muut vesilläolijat liikkuvat, esim. tuulella kulkeva purjevene liikkuu erilailla kuin moottorivene. Nämäkin asiat käsitellään alkeiskurssilla.

 

Melonnan peruskurssi

Opi pelastautuminen

Viimeinen, muttei vähäisin, turvallisuuteen liittyvä taito, joka opitaan alkeiskurssilla on paripelastus. Vaikka kuinka yrittäisimme ennalta ehkäistä riskejä melontaretkillämme, joku päivä saatamme itse tai joku melontaseurueesta saattaa silti joutua veden varaan. Lämpimässä vedessä kesällä ei ehkä ole niin kiire saada kaveri takaisin kajakkiin, mutta alku- tai loppukauden kylmässä vedessä pelastuksien on oltava tehokkaita ja sujuvia. Toiminta pelastustilanteessa on huomattavasti sujuvampaa, kun pelastuksia on harjoitellut. Eri pelastamistekniikoita on useita ja alkeiskurssilla käymme läpi paripelastuksen, jossa noustaan takaisin kajakkiin heel hookin avulla. Melontaseurueen yksilöiden pelastamistaidot vaikuttavat myös melontareitin turvallisuuteen. Kun melontaseurueessa on pelastustaitoisia henkilöitä, voi seurue liikkua vesillä vapaammin. Pelastustaidottomien on hyvä meloa rantojen tuntumassa. Alkeiskurssin jälkeen on hyvä kavereiden kanssa jatkaa pelastautumisten harjoittelua ja kurssin jälkeen voi myös osallistua meidän järjestämään Pelastautumisharjoitukseen.

Kokonaisuudessa melontaretkille voi lähteä levollisemmin mielin kun tietää, että melonnan perustaidot ovat hallussa. Oikeilla tiedoilla osaa sitten suunnitella olosuhteisiin sopivan reitin johon omat taidot riittävät. Suosittelemme siis melonnan alkeiskurssin käymistä jos haluat itsenäiseksi melojaksi, joka osaa ottaa huomioon turvallisuuteen vaikuttavat seikat. Me järjestämme alkeiskursseja arki-iltoina ja viikonloppuina.

Melontaterveisin,

Emilia

Virkistyspäivä Helsingissä – mitä tehdä?

Helsingissä on paljon erilaista virkistyspäivätoimintaa tarjolla ja tässä sinulle yksi konkreettinen vaihtoehto: Lähtekää melomaan! Melontaretkellä pääsette virkistäytymään raikkaassa meri-ilmassa Helsingin saariston upeissa maisemissa.

Melonta on kaikille sopiva liikuntamuoto. Se ei vaadi erityistä liikunnallisuutta, vaan jokainen voi lähteä melomaan ja nauttimaan merellisen luonnon rauhasta. Leppoisaa vauhtia melottaessa, jokainen osallistuja ehtii katsella maisemia ja keskustella kavereiden kanssa. Tavoitteena ei ole urheilusuoritus, vaan ulkoilusta nauttiminen on tärkeämpää.

Vuosaaren melontakeskus sijaitsee Itä-Helsingissä loistavien ulkoilumahdollisuuksien äärellä. Ensinnäkin, saaristossa on rentouttavaa meloa ja siellä on paljon ulkoilusaaria, jotka ovat kaikkien käytettävissä. Saarille voi hyvin rantautua evästauolle melontaretken aikana. Ja toiseksi, melontakeskuksen lähimaastotkin tarjoavat hienoja ulkoilureittejä kävelijöille ja pyöräilijöille. Aivan melontakeskuksen vierestä alkaa Kallahdenniemi ja sen kärjestä aukeaa hieno saaristomaisema. Ohjelmatarjonnastamme löytyy ohjattua melontaa kajakeilla ja SUP-laudoilla, erilaisia opastettuja melontaretkiä evästauolla (esim. 3h melontaretki evästauolla), opastettuja fatbike-pyöräretkiä lähimaastoon, villiyrttikurssi lähiluonnossa ja yhdistelmäretkiä on myös muutama (esim. kajakki + fatbike -retki). Luonto on tärkeä osa jokaista tarjoamaamme ohjelmapalvelua.

Turvallisuus ja viihtyminen ovat myös tärkeitä opastetuilla retkillämme. Oppaamme ovat alansa ammattilaisia ja he huolehtivat ryhmänsä turvallisuudesta retken aikana ja valitsevat retkireitin ryhmän taitojen ja sääolosuhteiden mukaan. Melontaretkillä (koskee niin kajakki- kuin SUP-melontaa) emme edellytä aikaisempaa melontakokemusta, vaan sinne ovat tervetulleita niin aloittelijat kuin kokeneet melojat. Fatbike-retkelle vaatimuksena on, että osaa polkea tavallisella pyörällä. Villiyrttikurssi puolestaan sopii ihan kaikille, kurssille pysymme maan kamaralla ja kuljemme lähimetsissä ja -niityillä. Tästä löytyy siis ohjelmaa möys heille, jotka eivät halua lähteä vesille!

Virkistyspäivä Helsingin saaristossa on elämys

Haluamme kuitenkin kannustaa kaikkia lähtemään melomaan Helsingin saaristoon. Lukuunottamatta heitä, ketkä vapaa-ajallaan veneilevät, merellinen Helsinki jää monilta kokematta. Saaristoon voi tietysti tutustua saaristoristeilylläkin, mutta siinä ei pääse yhtä lähelle luontoa kuin kajakissa tai SUP-laudalla. Näillä voi meloa monista paikoista minne veneellä ei pääse, sillä niille riittää nimittäin matalakin vesi. Lisäksi ne ovat hiljaisia ja rauhallisia kulkuvälineitä, jotka eivät heti pelota pois lintuja tai muita eläimiä.

Joitakin osallistujia saattaa kuitenkin jännittää, kuinka he pärjäävät kajakilla tai SUP-laudalla. Tässä kohtaa, melontaa voisi verrata esim. ratsastukseen ja todeta, että eihän aloittelevia ratsastajiakaan laiteta kovimman kilpahevosen selkään. Vastaava pätee siis myös kajakkeihin ja SUP-lautoihin, meillä on tukevia ja helppoja malleja aloittelijoiden käyttöön. Näissä kajakeissa ja näillä SUP-laudoilla aloittelija voi rennoin mielin lähteä melomaan ja unohtamaan arjen kiireet.

Fatbike-retki sopii myös suurimmalle osalle. Retken osallistumisedellytys, pyöräilytaito, viittaa perusosaamiseen. Retkellä pyöräilemme vaihtelevassa maastossa poluilla, hiekkateillä ja hieman myös asfaltilla. Fatbiket eivät ole varsinaisia maastopyöriä, vaikka toimivatkin hyvin niin hiekalla, soralla, poluilla, jäällä ja lumellakin. Vaikka retkellä mennään vauhdikkaasti, ei osallistumista tarvitse jännittää, vaikka olisi pyöräillyt vain tavallisella pyörällä asfaltilla ja hiekkateillä.

Ulkoiluohjelmia harkitsevat toivovat usein pilvetöntä auringonpaisteista päivää ja epäröivät ehkä hyvissä ajoin varaamista. Melontaretkiin vaikuttaa eniten tuuli, joka vaikeuttaa melontaa. Melontakeskuksen lähialueilta löytyy kuitenkin suojaisaa melottavaa säällä kuin säällä ja lounaistuulella siirrämmekin kajakit valmiiksi viereisen niemen suojaisammalle puolelle. Toinen sääilmiö, joka osallistujaa saattaa huolestuttaa on sade. Sade ei kuitenkaan ole este melontaretkellä, sillä meillä on laadukkaat sadevarusteet asiakkaillemme. Sateisen melontaretken jälkeen vesiltä palaakin aina takaisin onnellinen ryhmä. Sadepäivänä vesillä on nimittäin ainutlaatuinen tunnelma.

Uuteen lajiin on helppoa ja turvallista tutustua oppaan ohjauksessa ja lisäksi se on hauskaa porukalla. Tulkaa siis viettämään virkistyspäiväänne tänne Vuosaaren melontakeskukseen! Voimme yhdessä rakentaa juuri teidän yrityksen virkistyspäivään sopivan ohjelman. Täältä löydät kaikki vaihtoehtomme virkistyspäivään!

Ulkoiluterveisin,

Emilia

Eskimokäännös on melojan perustaito

Eskimokäännös on melonnan perustaitoja ja sen hallitseminen tekee kaikesta melonnasta paljon nautinnollisempaa. Eskimokäännös on teknisesti yksinkertainen suoritus, mutta ongelma on, että yksinkertainenkin suoritus muuttuu vaativaksi, kun sen joutuu suorittamaan pää veden alla.

Kuka tahansa voi oppia eskimokäännöksen. Toisilla oppiminen tapahtuu nopeasti, toisilla se kestää pidempään. Jos jaksaa vaan harjoitella sinnikkäästi, niin se onnistuu varmasti.

Eskimokäännös tarkoittaa kaatuneen kajakin kääntämistä takaisin oikeinpäin siten, että pysytään kokoajan kajakissa sisällä. Eskimokäännöksen ideana on, että kajakki käännetään lantiolla oikein päin. Tukena normaalissa eskimokäännöksessä käytetään melan lapaa, joka liukuu vedessä. Eskimokäännöksen voi kuitenkin tehdä monella tapaa, jopa ilman melaa.

Nämä ohjeet on tarkoitettu tavallisen kaarieskimon opetteluun.

Kaarieskimo:

Suosituksia ja ohjeita eskimokäännöksen harjoitteluun:

– Käytä harjoitellessa sukellusmaskia tai uimalaseja ja nenäklipsiä. Harjoittelu on paljon helpompaa jos pystyt olemaan veden alla mukavasti ja näet mitä tapahtuu ja missä pinta on.

– Opettele pidättämään hengitystä veden alla. Jos et ole tottunut olemaan veden alla, aloita harjoittelu ilman kajakkia. Pienellä harjoittelulla pystyt helposti olemaan veden alla 20 sekunttia.

– Opettele poistumaan kajakista rauhallisesti. Silloin tiedät, että milloin tahansa jos alkaa tuntua ahdistavalta, pääset kajakista pois muutamassa sekunnissa.

– Harjoittele oikea lantioliike altaan reunalla tai kaverin kajakin keulan kanssa. Jos käännät kajakin lantiolla, niin käsillä tarvitsee tehdä hyvin vähän. Kun homma toimii altaan reunalla kokeile samaa pelastusliiveillä. Liivien kelluttavuus on rajallinen, joten se ei anna niin paljoa anteeksi.

– Opettele uimaan kajakin sisällä istuen altaan reunaan. Altaan reunalla voit sitten kääntää kajakin oikein päin lantion avulla. Tämä helpottaa harjoittelua, koska aina voi uida altaan reunaan jos eskimo tai muu harjoitus ei onnistu. Samalla opit olemaan rauhallisesti kajakissa pää alaspäin.

– Kun aloitat harjoittelun melan kanssa muista, että menet rauhassa kunnon aloitusasentoon. Aloita melanveto vasta kun olet kunnon aloitusasennossa. Jos yrittää eskimoa liian nopeasti, niin mela ei ehdi pintaan asti ja tukea on tarjolla paljon vähemmän.

– Melan lavan tulisi liukua vedessä ilman vastussa. Kun lapa liikkuu vedessä ilman vastusta, siitä saa erittäin hyvän tuen. Jos lapa on paikallaan tai liikkuu vastuksen kanssa tuki on paljon huonompi. Eskimokäännöksen vedossa ei tunnu vastusta kuten esimerkiksi kaarivedossa.

– Alkuasennossa kummatkin ranteet tulisi olla suorassa. Loppuasennossa kummatkin ranteet ovat takana, niin moottoripyörällä ajaessa olisi kaasu täysillä. Tällöin lapa on oikeassa asennossa loppuasennossa.

– Älä ajattele nousevasi pystyyn pää edellä, vaan käännä kajakinpohja lantiolla oikein päin. Tällöin nouset pystyyn ilman, että edes yrität.

Muista, että kaikkia harjoitteita kannattaa toistaa riittävästi. Vain siten eskimokäännös muuttuu varmemmaksi. Vaikka kuinka hyvin harjoittelee eskimokäännöksen, niin silti joskus joutuu uimaan.

Tällä hetkellä Natura Vivan ohjelmassa ei valitettavasti ole eskimokäännösharjoituksia, koska emme ole löytäneet sopivaa uima-allasta harjoituksia varten. Kesällä pyrimme järjestämään harjoituksia veden lämmitessä

Eskimoterveisin,

Ilkka

Melonta on hieno harrastus!

Usein minulta kysytään miksi melonta on hyvä harrastus. Se on kysymys, jota on vaikea kiteyttää yhteen tai kahteen lauseeseen. Melonta on monipuolinen harrastus ja sitä voi harrastaa niin monella tapaa. Tämän vuoksi jokaisella harrastajalla on omat syynsä siihen, miksi melonta on hauskaa ja palkitsevaa.

Melontaa voi harrastaa merellä, järvillä tai joilla. Joku nauttii luonnon rauhasta ja haluaa pysähtyä tutkimaan ympäröivää luontoa. Toinen taas haluaa meloa mahdollisimman nopeasti paikasta toiseen ja suhtautuu melontaan enemmän kuntoilun kannalta. Joku lähtee melomaan vasta siinä vaiheessa kun aurinko paistaa ja näkee kuumailmapallojen nousevan ilmaan. Toinen taas odottaa tuulta ja kovia olosuhteita ja vasta sitten lähtee haastamaan omia taitojaan.

Kajakilla myös pääsee moniin hienoihin paikkoihin. Parikymmentä senttiä vettä kajakin alla riittää ja pienellä harjoittelulla on helppoa rantautua lähes kaikkialle. Mikä onkaan mukavampaa kun istua meren rannalla, syödä eväitä ja nauttia Suomen hienosta kesästä!


Helsingin edustan ulkoilusaarilla voi kesäsesonginkin aikaan usein viettää yön aivan omassa rauhassa. Leiritarvikkeet kulkevat helposti mukana kajakissa. Vuosaaren melontakeskuksesta 10 kilometriin säteellä on toistakymmentä hienoa kohdetta, joissa voi helposti yöpyä. Yö saaressa on todellinen elämys!

Melonta on myös siitä hieno laji, että se on helppoa. Toisaalta esimerkiksi omaa melontatekniikkaa voi kehittää loputtomiin, eikä se koskaan ole täydellistä. Alkuun pääsee helposti, varsinkin jos valitsee sopivan kajakin ja saa hyviä neuvoja alkuun. Rauhallinen melonta ei ole kovin raskasta ja kajakki kulkee eteenpäin ihan mukavasti varsinkin jos ei ole kiire mihinkään. Toki mitä enemmän tulee melontakilometrejä, sen paremmin lihakset tottuvat ja homma helpottuu. On kuitenkin hyvä, jos perustekniikat ovat alusta asti hallussa. Silloin ei tule vääriä tottumuksia ja tapoja.

Melontatekniikan harjoittelu kannattaa, koska se mahdollistaa nautinnollisen ja turvallisen melonnan myös haastavammissa olosuhteissa. Omat rajat on kuitenkin hyvä tuntea ja muista aina pitää turvallisuus etusijalla. Aina pitäisi olla kuitenkin omien taitojen ja jaksamisen suhteen vielä pelivaraa. Reittisuunnitelmia ei myöskään kannata sokeasti noudattaa vaan aina on hyvä miettiä vaihtoehtoja. Ja muuttaa suunnitelmia hyvissä ajoin!

Melontaa kannattaa ehdottomasti kokeilla! Natura Vivan melontakurssit on hyvä tapa aloittaa uusi harrastus. Jos sinulla on jo tarvittavat taidot, voit vuokrata kajakin. Kaikissa kysymyksissä voit olla aina meihin yhteydessä!

Melontaterveisin,

Ilkka